Koska valikoin tarkkaan kaikki myymäni tuotteet on jokainen tuote omalla tavallaan mielenkiintoinen, mutta tänään saapui suihkugeeli, josta innostuin itsekin niin paljon, että inspiroiduin kirjoittamaan siitä samantien. Kyseessä on nimittäin Simple Skincare – sarjan virkistävä suihkugeeli, jonka rehellisesti sanottuna päädyin alunperin tilaamaan valikoimaan lähinnä siksi, että suihkusaippua-kategoria oli mielestäni vajaavainen. Nappasin samantien paketista kokeiluun kyseisen suihkutuotteen. Suuri 500ml purnukka on mielestäni järkevästi muotoiltu niin, että sitä on helppo käyttää. Omassa suihkuhyllyssäni veikkaisin purkin riittävän päivittäisessä käytössä hyvinkin kuukauden päivät jos ei kauemmin, koska tuote vaikuttaa melko riittoisalta. Olen muutenkin alkanut kiinnittää huomiota suihkusaippuani käyttömääriin, sillä purkit tuntuivat hupenevan nopeasti. Vähemmällä pärjää vallan mainiosti, ei siis kannata suotta tuhlata vaikka tämä halpaa onkin kuin…no, saippua.

 

Simple Syy miksi halusin ehdottomasti kokeilla kyseistä suihkugeeliä oli ennen kaikkea ainesosalista. Etenkin näin syksyllä minä olen se, jonka iho kuivuu heti kun ilma muuttuu ja tämä vaikuttaa ainesosien perusteella juuri itselleni sopivalta tuotteelta. Tuotteessa on mielestäni melko voimakas mintun tuoksu, josta itse pidän paljonkin, mutta joka voi myös jakaa mielipiteitä. Tuoksu tulee tuotteen sisältämästä minttuöljystä. Muista myös Simplen täysin tuoksuton palasaippua!

Virkistäviä suihkutuokioita!

 

Hellimmin, 

Veera

“I take showers to think.”
― J.R. Rim