On keskiviikkoaamu ja istun odottamassa vastauksia kysymyksiin. Elämä heittelee ja siihen kuuluvat ylä- ja alamäet iloineen ja suruineen. Liian usein huomaan pysähtyväni asettamaan asiat uudelleen tärkeysjärjestykseen. Murtumisen jälkeen elämä on tavallaan selkeämpää ja on helpompi huomata mikä todella merkitsee.

Yrittäjyys vie mukanaan. Etenkin jos toimii kuten itse toimin ja tekee töitä kotona. Lasten mentyä nukkumaan on helppo livahtaa tekemään alta pois vielä se yksi juttu ja viikonlopusta voi uhrata muutaman tunnin töihin. Varmaa on, että töitä riittää eikä muukaan elämä, etenkään pikkulapsiperheessä, jousta vaikka sitä kuinka joskus toivoisi.

Äitinä tunnen usein syyllisyyttä siitä, etten ole tarpeeksi läsnä lasteni elämässä. Puolisona, jos mahdollista, vielä enemmän koska valitettavan helposti mieskin jää paitsioon kun keskittyy vellomaan huono äiti – olotiloissa ja unohtaa vaalia parisuhdetta, joka kuitenkin on yksi merkittävimmistä voimavaroista. Ystävät ovat oma lukunsa. Yrittäjyyden myötä, etenkin alkuvaiheessa kaikki oma panostus suhteiden ylläpitämiseen jää ja huomaa ketkä ovat niitä, joille voi soittaa useammankin kuukauden hiljaiselon jälkeen niin, että he myös ymmärtävät elämäntilanteeni eivätkä sorru torumaan välinpitämättömyyttäni. Onko tämä vain naisyrittäjien ongelma? Tuskin, mutta tahtoisin kuitenkin tietää vellovatko miehet samalla tavoin syyllisyydentuskissaan ja mentaaliheristävät sormea itselleen.

11240212095_ee977e2e3c_o

Yrittäjyydessä on plussansa ja miinuksensa. Juuri tänä aamuna olin tyytyväinen siihen kun yllättävän tilanteen vuoksi ei tarvinnut lähteä soittelemaan kenellekään, ettei pääsekään tänään töihin. Kaikesta päätän itse, mutta kaikesta vastaan myös itse. Kolikon kääntöpuolena en voi sulkea ovea ja jättää töitä työpaikalle, ajatustasolla asioita työstää tahtomattaan. Yrityksestä on huolehdittava, jotta voi huolehtia perheestään ja toimeentulosta, mutta nämä kaksi on pystyttävä yhdistämään niin, että molemmille on aikaa ja energiaa. Yrittäjä ei voi olla itsekäs…tai voi, mutta auttamatta laiminlyö silloin perheensä ja parisuhteensa.

Myönnän sortuvani pitämään elämääni itsestäänselvyytenä ja paisutan esimerkiksi pienistä ongelmista ja työasioista suuria stressinaiheita. Lopulta ne asiat, jotka kaikkivoipaisena pelastaisin ilmastonmuutoksen aiheuttamilta luonnonkatastrofeilta eivät millään tavalla liity yritykseen. Tämän tärkeysjärjestyksen kun muistaisi itselleen iskostaa alitajuntaan! Valitettavasti pysähdyn näiden asioiden äärelle vasta kun suru tai pelko valtaavat ajatukset, vaikka ne pitäisi huomata useammin niinä hetkinä kun katselee niitä kaikista tärkeimpiä ja tuntuu kuin sydän pakahtuisi onnesta.

 

kuva2

 

Hellimmin Veera